Valokuvan voimasta

Joukko opiskelijoita kuljeskelee kameroiden kanssa yliopiston vanhassa päärakennuksessa. He ovat tulleet valokuvaamaan toisiaan yliopiston tiloissa. He etsivät sopivia patsaita. Käytävältä löytyy fläppitaulu ja tussi. ”Mitä kirjoittaisin?” – ”Mitä haluat sanoa?” – ”Auts?”

Seinää vasten nojaa irtonainen ikkuna. ”Tästä saa hienon omakuvan.” Ikkunaruutu kehystää heijastuksen. Heijastuksen kautta näkyy remonttimuovilla peitetty ikkuna-aukko. Ikkunalauta on liian kapea istumiseen.

Käytävältä löytyy yksinäinen patsaan jalusta. Patsas, Noppaa pelaava tyttö, on poissa. Jokainen vuorollaan nousee jalustalle, toisten patsaiden väliin. Vaalean kipsin rinnalle tulee värikäs ihminen. ”Jos on patsas ei oikein voi tehdä mitään.”

Korkea aula houkuttelee kuvaamaan ylhäältä alas. Alhaalla he pyörivät ja asettuvat makaamaan kalkkikivilattialle. ”Onkohan lattia viileä? He näyttävät niin pieniltä tuolla alhaalla. Mutta onnellisilta.” Ohi kulkeva vahtimestari tyytyy vain katsomaan.

Portaiden yläpäässä on tasanne, joka kutsuu astelemaan edes takaisin. Se on kuin catwalk, umpikuja joka ei johda mihinkään. ”Täällä olen ylempänä kuin nuo patsaat.”

On mentävä vielä toiseen atriumiin. ”Aleksandrian ATK-montussa voisi käpertyä sikiöasentoon.” Montussa kolme opiskelijaa nousee punaisille pöydille makaamaan. Pöytien muotokin on kuin sikiöasennossa makaamista varten. On hiljaista ja pöly leijailee ylimmällä parvella auringonvalossa. Neljännestä kerroksesta katsottuna he muistuttavat nukkumaan käyneitä peukaloisia. Yksi näyttää kuolleelta. Kameran ääni kuuluu.

”Miksen käynyt makuulle siihen patsaan jalustalle? Se olisi ollut hienoa.”

***

Yliopistossa, niin kuin monissa julkisissa tiloissa, on paljon suuria aulatiloja ja käytäviä. Vanhassa päärakennuksessa tilaa leimaavat myös patsaat ja pylväät. Tällaiset tilat eivät ole oleilua varten, vaan ne on jätetty tyhjiksi läpikulkupaikoiksi, joissa on vain muutama penkki tai tuoli. Paikka on kuin museo, jossa vain kuljetaan ja katsellaan patsaita tai ihaillaan ”upeaa” arkkitehtuuria ja taidehistoriaa.

Ooohh...

... taidetta!!

Se, mitä täällä ei kuulu tehdä, on makaaminen. Se, mitä yliopistossa ei kuulu tehdä, on makaaminen. Lattialla maatessa tai patsaana seisoessa tila ja kokemus tilasta muuttuvat.

Mutta mikä sitten on valokuvan voima? Miksi valokuvata tällaista, miksei pelkkä tekeminen ja oleminen riitä? – Ehkä valokuvaa katsoessa näkee myös itsensä eri tavalla tilassa. Ehkä kuva etäännyttää ja antaa itselle mahdollisuuden siirtyä ikään kuin ulkopuolelle, katsojaksi, tarkastelemaan tilannetta, itseä ja tilaa. Valokuva on tapa kertoa asia. Myös se, että saa itse päättää missä ja miten tulee kuvatuksi, tekee valokuvattavasta aktiivisen subjektin, eikä valokuvaajan toiminnan kohteen.

Kehyksessä

Kuitenkin tuntuu, että pelkkä tekeminen, toimiminen ja (kuvaus)tilanteissa mukana oleminen riittäisi yhtä hyvin synnyttämään sen voimaantumisen kokemuksen, joka saa hymyilemään tyytyväisyydestä: kun tulee tietoiseksi tilassa liikkumisen ja olemisen normeista ja irtautuu niistä tekemällä jotain muuta.

Aleksandrian pohjalla

Lattialle heittäytyminen ja käpertyminen eivät ole alistumista tai alentumista. Käpertynyt opiskelija rentoutuu, kieltäytyy olemasta tehokas ja innovatiivinen, väistelemästä pukuäijiä ja kiireisiä korkokenkiä; hän on pysähtyneessä tilassa, hajamielinen ja vahva, eikä ole menossa minnekään.

Advertisement